1.6 Digitaaliset tulevaisuuden kuluttajatrendit

The consumer sector in 2030: Trends and questions to consider | McKinsey

 

Ericsson.com on listannut raporttiinsa 10 mahdollista tulevaisuuden, vuoden 2030 kuluttajatrendiä, joiden oletetaan liittyvän älyllisten koneiden toimintaan ja ovat sellaisia, joiden ajatellaan vaikuttavan jokapäiväiseen elämään. Raportti on tehty kyselyiden pohjalta, johon on kerättyä kuluttajia, vastaajia, vähintään 500 kappaletta eri kaupungeista maailmanlaajuisesti. Kyselyyn vastanneiden henkilöiden on laskettu edustavan 50 miljoonaa asukasta. He edustavat aktiivisia virtuaalitodellisuuden käyttäjiä tai sellaisia, jotka aikovat käyttää niitä lähitulevaisuudessa (2030). Alla on kaikki kymmenen trendiä, ja pohdintaa siitä, kuinka ne voisivat vaikuttaa omaan elämääni, ja mielipiteitäni niistä.

Body bots- trendin mukaan seitsämänkymmentäkuusi prosenttia (76 %)  kuluttajista uskoo, että markkinoilla tulee olemaan esimerkiksi ryhtiä parantavia vaatteita. Sillä teen itse koulua vain etänä kotoa käsin, voisin hyötyä tälläisistä todella paljon, sillä kärsin usein huonon työasennon kovistakin selkäkivuista. 
 
Kolme neljästä kuluttujasta uskoo laitteisiin (Guardian angels), jotka parantavat yksittäisen ihmisen yksityisyyttä välttämällä kameroita ja estämällä teleurkintaa. Henkilökohtaisesti minun on vaikea kuvitella ja uskoa, että tämän tyyppisiä laitteita tulisi tulevaisuudessa näin nopeasti. En itse usko, että tälläisestä olisi tarpeeksi hyötyä, tai kiinnostusta, jotta tämä olisi järkevää kehittää. 
 
Community bots -trendissä esimerkiksi naapurusto voisi asentaa tarkkailujärjestelmiä, jotka tiedottavat myös muita asukkaita mahdollisista ei-toivotuista tunkeilijoista. Koen kuitenkin, että tälläisiä tarkkailujärjestelmiä löytyy markkinoilta jo, kiuten esimerkiksi Verisure. Toki, tässä on ilmeisesti kyse hiukan laajemmasta järjestelmästä. Ainakaan tämä ei kuulosta epätodelliselta, vaan hyvin mahdolliselta. Isäni käyttää tämäntyyppista kärjestelmää, sillä asuu yksin suuressa omakotitalossa, ja täten tuntee olonsa turvalliseksi, vaikka Suomessa mitään vaaraa tuskin olisikaan - se tuo mielenrauhaa.  

82 % vastaajista uskoo, että tulevaisuudessa, ilmastokriisin vaikuttaessa voimakkaasti jokapäiväiseen elämään,  laitteet tulevat varoittamaan paikallisista sääilmiöistä. Trendi ''Sustanability bots'' tulee varmasti yleistymään synkässä talevaisuudessassamme, vaikka tällaisia palveluja osaltaan jo onkin (esim. Applen puhelimissa). Kysyntää näille riittää varmasti ainakin sellaisissa maissa, joissa on suuri riski luonnonkatastrofeille, tai muille säästä johtuville ääri-ilmiöille. 

Home officers- trendin tulevaisuuden kuvassa kotitoimiston teknologia tulee kehittymään, esimerkkinä kaiuttimet, jotka tunnistavat seinät ja parantavat äänenlaatua. Kotoa käsin  työskentely asettaa korkeampia vaatimuksia joustavalle teknologialle. Kaiken kaikkiaan yhdeksän kymmenestä työntekijästä haluaisi käyttää jonkinlaista yhdistettyä älykästä kotitoimistobottia. Sillä koronapandemia muutti etätyöskentelyn käsitystä ikuisestii, uskon näiden teknologioiden yleistyvän laajastikin lähitulevaisuudessa. Usein kaupunkialueilla asuntojen koot ovat pieniä, ja harvoin on mahdollista luoda yhtä huonetta työhuoneeksi, etätyöskentelyä helpottavat ratkaisut tulevat varmasti yleistymään paljon. 

Explainers- trendin mukaan kahdeksan kymmenestä henkiklöstä uskoo, että sijoitustyökalut selittävät miten sijoituksia hallitaan. Tämä trendi olisi erittäin hyödyllinen yksityishelkilöille sekä yrityksille, ja voisi hyvinkin olla mahdollinen jo vuonna 2030. Voisin itsekin kuvitella sijoittavani helpommin rahojani tämän avulla, ja uskon, että monet muutkin ovat samaa mieltä kanssani.   

Trendin ''Connectivity gofers'' mukaan, kahdeksankymmentäkolme prosenttia (83 %) kuluttajista ajattelee, että älykkäät signaalin paikantimet pystyvät ohjaamaan käyttäjän paikkaan, jossa laitteen, esimerkiksi puhelimen yhteys toimii parhaiten. Itse ajattelen, että tällainen teknologia voisi olla mahdollinen, mutta hiukan turha, sillä yhteys on hyvä nykyää lähes kaikkialla, ja etenkin teknologian kehittyessä vuonna 2030 se on varmasti todella hyvä missä vaan. 

Baddie Bots- trendin mukaan tulevaisuudessa olisi teknologian ''botteja'', jotka voivat suorittaa  ryöstöjä ja jopa kyberhyökkäyksiä. Mielestäni on hullua, että tälläisiä on nykyään mahdollista tehdä. Omien, yktiyishenkilöiden, yritysten ja esimerkiksi valtioidn kaiken teknologian ja laitteiden suojaaminen tulee olemaan todella tärkeää. 
 
Media creators- trendissä 62 % kuluttajista uskoo, että esimerkiksi pelikonsolit pystyvät tulevaisuudessa luomaan itse omia pelejään tekoälyn avulla. Tämä kuulostaa melko kaukaiselta ajatukselta, ja on vaikea kuvitella, kuinka pelit voisivat olla laadukkaita. En itse pelaa mitään pelejä, joten tämä tuskin vaikuttaisi mitenkään omaan elämääni. 

Bossy bots- trendissä kerrotaan, että sosiaalisen median tekoäly pystyisi ymmärtämään käyttäjän luonnetta. Se osaisi rakentaa ystävistä joukon, joka olisi käyttäjälle sopivin ja parhaiten tämän hyvinvointiaan parantava. Sillä sosiaalinen media ja algoritmit keräävät jo nyt todella pelottavan paljon tietoa käyttäjistään, en ihmettelisi, jos tämä kävisi toteen jo vuonna 2030.  Tuntuu, että näin elämästä tulisi liian kontrolloitua ja järkevää, eikä tunteille jäisi tilaa lähes ollenkaan. Toivon, että näin ei koskaan kävisi. 
 

 
Lähteet:

Artikkeli: https://www.ericsson.com/en/reports-and-papers/consumerlab/reports/10-hot-consumer-trends-2030-connected-intelligent-machines

Kuva: https://www.mckinsey.com/industries/consumer-packaged-goods/our-insights/the-consumer-sector-in-2030-trends-and-questions-to-consider

Kommentit