5.7 Somekohujen pyörteessä


Somekohut voivat aiheuttaa kohun kohteeksi joutuvalle henkilölle tai yritykselle paljon harmia ja ahdistusta. Somessa leviävä sanoma, juoru, kuva tai esimerkiksi video voi aiheuttaa jopa negatiivisesti suuressa asemassa olevan viattoman ihmisen elämään ja asemaan. ''Somekohun syntymiskaava on jokseenkin aina sama. Ihmiset kiihkoutuvat jostain aiheesta tai aiheen vierestä – syntyy kohu, joka leviää kulovalkean tavoin eskaloituen suoranaiseksi someraivoksi, jopa kohtuuttomuuksiin asti'', kerrotaan Dagmarin blogikirjoituksessa. Somekohut voivat pahimmillaan vaikuttaa henkilön maineeseen, asemaan tai jopa mielenterveyteen. 

Ajankohtaisena esimerkkinä valtavasta, henkilön elämään ja asemaan negatiivisesti vaikuttaneesta somekohusta, on Sanna Marinin illanviettovideot ja niiden leviäminen väärälle yleisölle. Marin vietti iltaansa railakkaasti ystäviensä kanssa, ja joku kuvasti illanvietosta videoita, joissa näkyy Marin. Nämä videot levisivät TikTok- alustalla hyvin nopeasti, ja videosta alettiin tahallaan keksiä perättömiä puheita kohun villitsemikseksi. Kaikilla somealustoilla, lehdissä ja keskustelupalstoilla arvosteltiin, haukuttiin ja kiusattiin Marinia näiden muutaman levinneen videon sisältöjen takia. Tämä on mielestäni todella inhottavaa kiusaamista, jossa halutaan tahallaan saada ihmiselle huono omatunto, tässä tapauksessa juhlimisesta. Tämä somekohu vaikutti hänen luotettavuuteen ja kansan mielipiteeseen hänestä maamme yhtenä johtajista. 

Somekohut voivat syntyä erittäin nopeasti, etenkin, kun nykyään kaikenlaisten videoiden ja kuvien levittäminen suurelle yleisölle on niin helppoa. Kaiken voi myös tehdä anonyyminä, jolloin kynnys levittää kohua on lähes mitätön. ''Entuudestaan suurelle yleisölle tuntematon Justine Sacco twiittasi rasistisen vitsin ennen lentoa Yhdysvalloista Etelä-Afrikkaan vuonna 2013.  Yli kymmenen tuntia kestäneen lennon aikana twiitti nousi koko maailman puheenaiheeksi. Kun Sacco seuraavan kerran avasi puhelimen koneen laskeuduttua Kapkaupunkiin, huomasi nettiyhtiön viestintätehtävissä työskennellyt nainen saaneensa potkut'', kertoo Ylen artikkeli. Näin somekohun takia ihmisen elämä voi muuttua erittäin yllättäen, muutamassa tunnissakin.
 
Somekohut voivat myös syntyä valheesta, kun joku muokkaa esimerkiksi kuvan, Twitter-sanoman tai videon aidon näköisesti ja alkaa levittää sitä. Ihmiset, ja etenkin nykynuoret ovat hyvin epäkriittisiä selatessaan esimerkiksi TikTokia tai Instagramia, ja vääristettyjä asioita on helppo uskoa, sillä ne oletetaan todeksi. Tämä on erittäin harmillista niille ihmisille tai yrityksille, joista kohut syntyvät. Itse henilökohtaisesti inhoan yli kaiken sitä tunnetta, kun joku vääristää omaa sanomaa, tai itsestä kerrotaan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Voin vain kuvitella, kuinka rankalta tuntuu, kun ''koko maailma'' on sinua vastaan mitättömän asian ja kohun takia, joka ei välttämättä edes pidä paikkaansa. 

Yritykset voivat pyrkiä estämään syntyviä haitallisia kohuja esimerkiksi ottamalla mahdollisimman vähän kantaa vaikkapa poliittisiin asioihin, ja hoitamalla työnsä loukkaamatta ketään. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ja kuten edellä mainitsinkin, somekohut voivat syntyä mitättömistä asioista, vääristellyistä asioista tai julkisuuteen kuulumattomien asioiden leviämisestä. ''Somekohuilla on tapana kehittyä virka-ajan ulkopuolella, jolloin ne saavat usein velloa ja kasvaa rauhassa ennen kuin brändi ehtii reagoida niihin. Siksi myös iltaisin ja viikonloppuisin tarvitaan nettikeskustelujen jonkin asteista seuraamista ja reagointikykyä'', kerrotaan Dagmarin blogikirjoituksessa. Yrityksen kannattaa heti reagoida kohuun vastuunottavaisesti, ja pahoitella tapahtunutta asiaa, josta kohu on syntynyt. On myös syytä selvittää asia yrityksen sisäisesti mahdollisimman pian, jotta kaikki osaavat reagoida oikein asiaan.



Lähteet:


Kuva: https://associationsnow.com/2020/07/daily-buzz-improve-your-social-media-response-time/


https://www.dagmar.fi/sosiaalinen-media/mista-on-somekohut-tehty-miten-somekohu-syntyy-ja-miten-siita-voi-selvita/


https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/01/twitterilla-menee-huonosti-teemugate-yksi-esimerkki-siita


Kommentit